Näitä karitsatikkareita nautimme viime lauantain juhla-aterian alkuruuaksi. Resepti on peräisin keittokirjasta La Table, joka esittelee Provencelaisia ruokia. Ruoka oli aivan ihanan makuinen ja todella helppo tehdä. Pöydän ääressä totesimme, että tätä ruokaa tullaan tekemään toistekin niin Turussa kuin Tampereellakin. Kuvassa näkyvän herkullisen värisen lautasen sain Hennalta tuliaislahjana kuvausrekvisiitta-kaappiini. Kiitos vielä kerran ihanista lahjoista, pussss!!
Karitsavartaat
600g karitsan jauhelihaa
2 tl suolaa
2 kananmunaa
0,5 dl pinjansiemeniä
10 kivetöntä mustaa oliivia
1 valkosipulinkynsi
tuoretta korianteria ja basilicaa
valkopippuria
varrastikkuja
Kurkkusalaatti
n. 1,5 kurkkua
1 kuorittu valkosipulinkynsi
1 dl ranskankermaa
1 dl jogurttia
1 sitruunan mehu
korianteria ja basilicaa
suolaa ja valkopippuria
Sekoita suola jauhelihan joukkoon ja anna seistä pari minuuttia. Lisää joukkoon kananmunat ja pinjansiemenet, vaivaa kunnes massa on kiinteää. Hienonna oliivit, valkosipulinkynsi ja yrtit. Lisää ne jauhelihamassan sekaan. Sekoita tasaiseksi ja mausta massa lopuksi valkopippurilla. Pyörittele murekkeesta pullia ja aseta ne varrastikkujen päihin niin, että saat aikaan tikkareita. Kypsennä vartaita uunissa noin 10 minuuttia koon mukaan. Valmista kurkkusalaatti. Kuori kurkut. Halkaise ne ja poista siemenet. Leikkaa kurkku ohuiksi nauhoiksi. Murskaa valkosipulinkynsi. Lisää valkosipuli, jogurtti ja ranskankerma kurkkujen sekaan. Mausta kurkkusalaatti sitruunamehulla, korianterilla, basilicalla, suolalla ja valkopippurilla.
Tarjoile karitsatikkarit kurkkusalaatin kanssa. Dippaa tikkareita kurkkusalaattiin ja pistele poskeen!
Mulla on tuo sama kirja hyllyssä, en vaan ole koskaan saanut siitä mitään aikaan… Tämä kuulostaa juurikin niin hyvälle, että olisi pakko kokeilla!
Kiitos vinksusta. 🙂
Toi on ihan MAHTAVA kirja! Kaikki siitä tekemäni reseptit on onnistunut ja olleet hyviä!
Pitää kokeilla – osa puolikkaasta karitsasta löytyy vielä pakkasesta…