Härkätataki

Pidän carpacciosta ja aasialaisista mauista, joten tämä on kutakuinkin täydellinen resepti. Lisäksi tässä ruoassa on happoja ja makuja niin paljon, että suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, vaikka carpaccio ei kuuluisikaan lempiresepteihisi. Uskon, että yllätyt positiivisesti. Liha on marinoinnin vuoksi suussasulavan mureaa.

Tämä on oiva alkuruoka tai  trendikäs lisä noutopöytään. Esimerkiksi kevään ylioppilasjuhliin.

härkätataki2

HÄRKÄTATAKI

400 g härän sisäfilettä
1 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
1 rkl öljyä paistamiseen

Marinadi

1 kpl kevätsipuli hienonnettuna
2 kpl valkosipulinkynttä pilkottuna
0,5 kpl tuore chili pilkottuna
2 tl inkivääriä (n. 1-2 cm pala) raastettuna
1 sitruunan  kuori raastettuna
3-4 rkl sitruunamehua
0,5 dl soijaa
1/4 dl mirin riisiviiniä

Kastike

1 rkl inkivääriä (raastettuna)
0,5 dl soijaa
1/4 dl mirin riisiviiniä
1 rkl sokeria
0,5 – 1 kpl limen mehu
0,5 tl paahdettua seesamiöljyä (tämän kanssa ole varovainen – ei pisaraakaan enempää)

Pohjalle

reilu kourallinen salaattien versoja tai muita söpöjä ja rouskuvia pikkusalaatteja

Koristeeksi

4 kpl retiisiä
0,5 – 1 kpl tuore chili
1 kpl kevätsipuli
2 rkl seesaminsiemeniä
2-3 rkl tuoretta korianteria

Lisäksi voit halutessasi lisätä annoksen päälle wasabi-majoneesia, jota saat sekoittamalla wasabia ja majoneesia suhteella 1:3.

härkätataki

Mausta liha suolalla ja pippurilla. Paista kuumalla pannulla öljyssä lihan pinta kiinni,  n. 30 sekuntia jokaiselta sivulta. Jäähdytä liha ja tee  marinadi sekoittamalla kaikki ainekset keskenään. Laita jäähtynyt liha ja marinadi pussiin ja sulje tiiviisti ja anna maustua jääkaapissa vähintään 8 tuntia. Ota liha pois marinadista n. tunti ennen tarjoilua. Kuivaa talouspaperilla ja laita tuorekelmussa pakkaseen noin tunniksi.

Tee  kastike:

Kuori ja raasta inkivääri. Purista raasteesta mehu siivilän läpi. Yhdistä inkiväärimehuun muut kastikkeen aineet ja sekoita kunnes sokeri on liuennut. Anna maustua jääkaapissa tarjoiluun saakka.

Pilko jäljellä oleva puolikas chili, kolme retiisiä ja kevätsipuli ohuiksi viipaleiksi. Silppua korianteri ja paahda sesaminsiemeniä kuivalla pannulla.

Leikkaa kohmeinen liha terävällä veitsellä ohuiksi viipaleiksi.

Asettele tarjoiluvadille salaattia, salaatin päälle lihaviipaleet ja  koristele pilkotuilla kasviksilla ja korianterilla. PIrskottele päälle kastiketta ja koristele seesaminsiemenillä.

Yksi kommentti artikkeliin ”Härkätataki

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s