Olimme perheen ja isovanhempien kanssa kesäkuun ensimmäisellä viikolla Kreetalla. Minulla on ollut selittämätön ennakkoluulo Kreikan saaria kohtaan, emmekä ole aiemmin lomailleet niillä. Matka osoittaitui kuitenkin positiiviseksi yllätykseksi kaikin puolin.
Olimme vuokranneet itsellemme villan Plataniaksen rannan lähettyviltä. Villa oli todella kaunis ja toimiva. Saimme olla täysin omassa rauhassamme turistihulinan ulkopuolella, mutta kuitenkin vain kävelymatkan päässä rannasta ja palveluista. Palvelu oli todella hyvää; saimme kaikkiin kysymyksiimme vastauksen, ja kaikkiin toiveisiin pyrittiin löytämään ratkaisu. En voi muuta kuin suositella näitä villoja.
Tiedustelimme villan vuokraajalta mahdollisuutta kokki-palveluun, koska meillä oli vastaavasta palvelusta erittäin hyvä kokemus Toscanan matkallamme. Tämä oli järjesteltävissä ja niinpä tilasimme neljän ruokalajin illallisen villalle heti toiseksi matkapäiväksi. Ruoka oli hyvää, paikallista perinneruokaa. Söimme täyettyjä tomaatteja ja siennä alkuruuaksi, siiten moussakaa ja pääruoaksi vasikkaa. Jälkiruokana oli suklaakakkua ja baklavaa. BAklavan ajatteleminenkin herauttaa nyt veden kiellelleni – se oli ehdottomasti aterian kunkku. Siis salaattien lisäksi. Ruoan rinnalla oli tarjolla kreetalaista salaattia ja toista paikallista perinnesalaattia, jonka nimi jäi hiukan epäselväksi. Siinä oli sieniä… Salaatit olivat kaiken kaikkiaan matkalla erittäin hyviä riippumatta ravintolasta. Punaposkisten kypsien tomaattien, juustojen ja oliivien maut ovat vain jotenkin syvempiä tuolla etelässä.
Kokin valmistama ruoka oli siis hyvää, mutta isoin anti kokki-palvelussa on se itse palvelu. On luksusta, kun saa istua katettuun valmiiseen pöytään, ja joku vie lopuksi tiskit mukanaan ja pakkaa jääneet ruuat jaakaappiin odottamaan seuraavan päivän leftover-lounasta. (Tosin baklavat taitiin syödä loppuun jo seuraavan aamun aamiaisella…). Tämän vuoksi kokkia ei kannata ottaa matkan viimeiselle illalle.
Kävimme matkalla myös mieheni kanssa tutustumassa paikalliseen viinitilaan, joka oli todella positiivinen kokemus sekä söimme aivan loistavassa ravintolassa Botanical parkissa. Kirjoittelen niistä vielä myöhemmin lisää, koska ne ovat ehdottomasti paikkoja joissa kannattaa käydä Kreetan-matkalla.